Search
Close this search box.

Vieraina

Perjantaina 6.5.

Porissa järjestetään valtakunnallinen ammattitaidon SM-finaali, Taitaja2022-tapahtuma. Kilpailujohtaja DIANA BERGROTH-LAMPINEN taustoittaa asiaa.



UPV:n tavoitteena on palauttaa edustusjoukkue takaisin ykköspesikseen vahvasti omien kasvattien voimin. Yksi nuorista lupauksista 16-vuotias VEIKKA KURPPA.

EKKU LEHTONEN
pyörittää Seikkailupuisto Huikeeta Porin Yyterissä. Miltä näyttää kotimaan matkailun ensi kesä?

Perjantaina 29.4.

PETRA HAARAKANGAS alkoi tekemään vapaaehtoistyötä Ukrainan kriisin myötä. Vapaaehtoisuus on vienyt täysin mennessään.



9-vuotias ANNABEL HEIKOLA on soittanut harmonikkaa siitä asti, kun soitin on kädessä pysynyt. Hän on myös vuoden 2021 Hopeinen Harmonikka -kisan voittaja.

Ilma-akrobatiaa, jongleerausta, trampoliinitemppuja – sirkusohjaaja ANNA SEVÄNEN kertoo, kenelle sirkusharrastus sopii ja mitä kaikkea voi oppia.

Perjantaina 22.4.

SUSANNA PUISTO juhli Pesäkarhujen kanssa Suomen Mestaruutta, jonka saavutti 19 vuoden uurastamisen jälkeen. Oliko päätös jatkosta helppo.



Bayern Munchen iski silmänsä Pallo-Iirojen nousevaan tähteen, ja kutsui vasta 15-vuotiaan SULO KETOLAN testijaksolle Saksaan. Mitä nyt kuuluu.

Poriin valitaan ensi vuonna uusi kaupunginjohtaja. Millaista johtajaa karhukaupunkiin tarvitsee, miksei pormestari kelvannut Porille? Kaupunginhallituksen puheenjohtaja ARJA LAULAINEN taustoittaa asiaa.

Perjantaina 8.4.

Dekkaristi ARTTU TUOMISEN kirjojen tapahtumat sijoittuvat tuttuihin maisemiin, olemassa oleviin paikkoihin Poriin. Mutta ovatko tarinoiden tapahtumat kokonaan mielikuvituksen tuotetta?

Taitaja2022 SM-finaalit alkavat Porissa toukokuussa.  Yksi finalisteista on WinNovassa leipuri-kondiittoriksi opiskeleva, 17-vuotias TUULI SILVOLA.

Kiinteistönvälitystä johtava JANI RAUKKO on porilaistunut raumalainen, joka tietää, miksi Satakunnasta on hyvä hankkia oma koti.

Perjantaina 1.4.

Raumalla käynnistyy syksyllä maailman modernein saha. JERE NARKKO kertoo, millainen saha on ja millaisia osaajia se tarvitsee.

16-vuotias EVELINA JÄÄSKELÄINEN rakastaa esiintymistä. Vuoden Tangonuori 2021 soittaa ja laulaa, mutta myös näyttelee.

Promoottori HARRI VILKUNA on monen porilaisen tapahtuman takana, aina Porisperestä alkaen. Mistä mies kumpuaa ideansa?

Perjantaina 25.3.

Kun SAANA BOELIUS postaa Instagramiin, yli 56 tuhatta seuraajaa pääsee seuraamaan hänen elämäänsä! Millaista on elää somejulkkiksena?

Zinnaz NY nappasi sarjassaan voiton Uskalla Yrittää -semifinaalissa. Yrityksen takana on 15-vuotias Porin Lyseon koulua käyvä AATU VUORINEN.

ANNA KYHÄ-MANTERE nosti Yyterin tunnettuvuutta uudelle tasolle. Nyt hän alkaa markkinoida pohjoismaista kulttuurikeskusta.

Perjantaina 18.3.

Vuoden pappi 2021 MILLA VOUDINLEHTO työskentelee Raumalla oppilaitospastorina. Millaisia ovat kohtaamiset opiskelijoiden kanssa?

SM-tasollakin hienosti menestynyt 17-vuotias MIJA MÄKITALO kertoo, miksi juuri paini ja voimanosto ovat hänen juttunsa.

Kanalan isäntä MARKO HAAVISTO halusi auttaa sodan runtelemaa Ukrainaa. Nyt Puolan rajalle on lähtenyt satakuntalaisesta pikkukylästä useampi kuorma-autollinen keräystavaraa apua tarvitseville.

Perjantaina 11.3.

Porin teatterin CHRISTIAN LINDROOS kertoo, miltä tuntuu Ukrainan sodan aikana katsoa ohjaamansa Mannerheim ja saksalainen suudelma -näytelmää.

Porin Yleisurheilun VILMA KOSKI on ikäluokkansa nopeimpia pika-aitureita. Mitkä ovat ensi kesän tavoitteet?

Miksi Rauma aina menestyy? Kaupunginjohtaja ESKO POIKELA avaa salaisuutta.

Perjantaina 4.3.

MARITA YLI-HUHTALAN labradorinnoutaja LILA on testien perusteella yksi Suomen älykkäimmistä koirista. Marita ja Lila ovat perjantaina vierainamme.


OLIVER NIEMINEN
on menestynyt 9-vuotias porilainen shakinpelaaja. Mitä nuori menestyjä miettii?

TVO:n yhteiskuntasuhdepäällikkö JUHA POIKOLA kertoo sähköntuotannon juuri aloittaneesta Olkiluoto kolmosesta.